25.8.2010

Taskuja ja tunnustus


Piiiitkästä aikaa perehdyin taas vaippojen tekoon.
Kaveri pyysi muksulleen tekemään sivunepillisiä taskuja.
No minä en ole ikinä sivukinnitteisiä, saatikka nepillisiä vaippoja tehnyt.
Ja koska meillä ei ole sitä printteriä, että olisin saanut jostain valmiskaavan,
niin piirsin sitten ihan itse :D.
Hetken sain mitata, piirrellä ja mallailla ennen, kuin loksahti millanen se vois olla.
Koevaippaa sit Ellalle tekemään, meilläkin kun vaippavaje.

Täytyy myöntää että kivaa oli :).
Näköjään tää tylsä vaippojen ompelukin voi olla taas kivaa, ku tarpeeks pitkä tauko.


Ja eka versiosta tuli jo lähes täydellinen.



Toiseen versioon sit kavensin hiukan siivekkeitä.


Ihanaiset pul-kankaat hankittu kestovaippainfo.fi 
sivujen kirpputorilta.
Nykyään fanitan coolmaxia, mut kaapist löytyi tähän hätään
vain kuivaliinaneulosta.


Eli vaippakangas ostoksia tiedossa :D.
Seuraavista jätän reisikuminauhojen kujat ompelematta,
en vain tykkää.



Tällaisen ihanan tunnustuksen sain Jossulta ja Hillalta.
Kiitoksia kovasti, kyllä lämmitti mieltä :)
Samaisen tunnustuksen olen saanut aiemminkin, mutta
mielestäni siinä ei ollut silloin tällaista ehtoa, että
pitää kertoa 7  asiaa itsetäni :D.


Tämä taitaa olla jo aika monella,
luen tällä hetkellä 136 blogia säännöllisesti,
joten hiukan valinnanvaikeus.
Joten vailtisn itse 9 blogia jotka
ovat kovasti innoittaneet minua
(lukuisten muiden blogien tavoin)
ja heidän blogeistaan en ainakaan äkikseltään tunnusta löytänyt.
Kaikki muutkin lukijani, joilla
tämä ei vielä ole, se on juuri teille!!!
Ottakaa omaksenne!!!


Eli jaa tämä 7:lle etiäpäin ja kerro itsestäsi 7 asiaa :)
(mielellään sellaisia jotka ei ole itsestäänselvyyksiä)



Ja ne 7 asiaa (apuva, tää onki vaikein osio)


1. Olen optimisti, yleensä iloinen,
mut voi pojat ku suutun, sen kyl kuulee naapuritkin...

2. Olen epäjärjestyksen ammattilainen, meil onki
aina jonkin sortin sekasotku.

3. Kuljen kotona lökäpöksyt jalassa ja harvoin kylillekkään asua muutan,
kaupunkiin eksyessä koitan pukeutua, mut rentous ennen kaikkea.

4. Olen ollut yrittäjä huonolla menestyksellä
(silti en kadu, maailman paras elämänkoulu, joskun uudestaan paljon viisaampana).

5. Odotin yksin ja olin Ellan vauva-ajan yksin
(nykyinen mieheni ei ellan isä)

6. Minulla on 5 siskoa ja 4 veljeä, äiti ja isä, kaikki niin rakkaita <3

7. Olen uskomaton karkkihiiri :D



16 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä ovat ja istuvuuskin näyttää loistavalta.
    Vaipat on kyllä just sellasia että kun niitä pitää tehdä yleensä aina enemmän kerralla niin ei niitä kyllä huvita sen jälkeen kauheasti ommella. Mutta pakkohan se on taas kun kokoa täytyy vaihtaa :D

    VastaaPoista
  2. APUA MÄ PYÖRRYN! Toi hippinorsu on niiiiin ihanaa. Ja et usko kauan mä sain metsästää että sain sellaisen vaipan meillekin, mutta nyt meillä on sellainen ollut jo hetken. <3

    VastaaPoista
  3. Kivoja vaippoja! Saako kysyä kuinka ompelit tuon etuosan kummparin, kun mulla on siin kohtaa vähän ongelma...?

    VastaaPoista
  4. Tosi istuvan näköisiä vaippoja! Mun ei oo tarvinut tehdä pitkään aikaan taskuvaippoja kun samat ovat menneen kohta kaksi vuotta :D Ja nyt meillä ollaankin päiväkuivia. Vauvalle oli taa skiva ommella pieniä sisävaippoja pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos :)

    Heidi, ompelen etosan kuminauhan samalla tyylillä kuin reisikuminnauhatkin, eli kuminauha ommellaan (kiinniompelu)tikin viereen, eli ns. saumavaroihin.
    Vaipat ompelen normi ompelukoneella, en saumurilla. Sit päältäpäin tikkaan niin että kuminauhalle jää ns. kuja. Ymmräsitkö?!
    Voin ottaa info kuvia ens kerralla ku teen, jos tost mun selityksestä ei saa mitään selvää :D

    VastaaPoista
  6. Kivan näköisiä vaippoja ja kivat kankaat :)

    VastaaPoista
  7. Mulla olisi blogissa jotain sinulle. ;)

    VastaaPoista
  8. kiitos! Tuollain tein ekan kokeilun, mutta jotenkaan se vaan ei mennyt nätisti... Täytyy kokeilla vielä uudelleen. Noin se kuitenkin olisi helpoin tehdä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaunis tunnustuksesta :) Lämmitti mieltä kovasti.

    VastaaPoista
  10. Kivat vaippakuosit ja ihanat nuo yemmän vaipan nepit!

    VastaaPoista
  11. Kivoja vaippoja. Munkin tarttis muutama vaippa ommella kunhan kankaat tulis postiin. Just tollasia sivukiinnitteisiä aattelin ja säädettävät kuminauhat vielä reisiin.

    Kiitoksia kovasti tunnustuksesta. Kummasti lämmittää mieltä :-)

    VastaaPoista
  12. Vau ku nättejä vaippoja! Meillä on sivunepilliset ihan ehdottomia, kun saa vaan vetästä vauhdissa päälle housuvaipan tapaan. Tosi hyvin olet onnistunut kaavan piirtämisessäkin! Ja ihanat kuosit noissa, täällä jo houkuttaisi, mutta meidän vaippavarasto on kyllä enemmän kuin täynnä...

    VastaaPoista
  13. Voi miten söpöjä vaippoja. Noita on ihan ilo pitää ja kuinka ihana mieli siitä jää niin käyttäjälle kuin tekijällekin.
    >On ollu suuri ilo seurata blogipostauksiasi ja samatern luot sellaista nauisenergiaa ympärillesi. Kittoksia siitä sekä tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  14. Ai nää jo sait tämän tunnustuksen... No mun blogissa toinen mokoma! :)

    VastaaPoista
  15. Riikka, kiitos siitä huolimatta :)
    Muistaminen lämmittää aina mieltä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...