19.7.2013

Kierrätettyä kauneutta


Kaupat, etenkin netikaupat on pullollaan mitä ihanempia kankaita.
Välillä tuntuu ettei osaa edes päättää mitä tilaa kun valinnanvaraa on paljon.
Ihanista kankaista on ilo ommella.

Mutta Mikään ei voita sitä riemun ja ilon tunnetta kun saat luotua
jostakin vanhasta jotakin kaunista. Varsinkin jos se käytetty vanha on sellaisenaan
ihan tylsää perusjuttua.

Tälläkertaa kohteena oli kaksi keltaista verhoa. Sellasia hiukan valjun värisiä,
ei oikein ikkunaankaan ois osannut laittaa. Toinen sekoitepuuvillaa ja 
toiset läpinäkyvää sifonkia.
Mutta kun kaveri verhot minulle toi
tiesin heti että näist tulee tytölle mekko,
keltaista mekkoa kun hän on jo jonkinaikaa kinunnut.




Ruusujen idea on lähtöisin työpaikaltani (jossa on hää- ja juhlapukuja).


Tässä mekossa kaikki on kierrätetty,
lukuunottamatta ompelulankaa ja koristehelmiä.


Kaavana mekkotehtaan kirjasta Maret malli.







Tyttö tykkää, äiti tykkää.
Tästä tuli varsin nätti :)
Ja jostakin neiti tuon hatunkin kaivoi esille ja tahtoi kuviin :D
Sen olen aikanani jostakin blogiarvonnasta voitanut
(nyt tähän hätään ei tule nimi mieleen).



Ja samalla kaavalla, hiukan pelkistettynä.
"Tuhkimo"-mekoksi neiti nimittää.
Itse valits kankaat ja mallin :)
(ja itseasiassa tämä mekko tehtiin ensin ja siit sit sain idean keltaiseen mekkoon).






Ja ei meilläkään aina jakseta poseeraa kameralle :D



Mekkotehdas kirjassa lukee
"Jokainen päivä on mekkopäivä".
4v tyttö on niiiin samaa mieltä.
Kirjan tekijöiden blogiin pääset tästä.


12.7.2013

Kurahousut ja paitamekko





Tyttö tarvi uudet kurahousut.
Mitäpä sitä ostamaan, kun kotoa löytyy tarvikkeita mistä tehdä ;)




Pinkki se olla pitää, jos tytöltä kysyy.
Teippasin saumat.
Randomina leikkasin yhdistä housuista osviittaa ottaen,
joten kaava tietoa ei tarjolla.

Tällaisten tekeminen ei oel yhtään niin vaikeaa kuni kuvittelisi.
Kimallenimi on silitetty
 (leikatu sellaisesta isosta levystä, jokao n tarkoitettu juurikin vaatteiden koristeluun).

Nämä housut ei mene sekaisin päiväkodissa :)

Ja koska kangas on saatua, klipsit kierrätetty ja
kuminauhat kirppikseltä, ei näille housuille tullut
materiaalisesti paljoa hintaa, alle 5e.
(ja kun itse tekee omalle, ei käytettyä aikaa lasketa ;) )


Ja sit paitamekko.
Meillä ei muuta pidettäiskään kuin paitamekkoja.
Eli puseron kaltainen tekele, missä on röyhelöhelma.


Tähän nimikirjain silitettävillä "timanteilla".
Helmaan nauhaa mis hopeakimalletta.


Nauha ja trikookangas kirppikseltä.
Eli tänkin mekon materiaalikustannukset jää muutamaan euroon :)



Kaava taas oma sovellus :D
(ku ei jaksa piirtää uusia kaavoja nini sit otetaan vanhosita hiukan osviittaa
ja muokataan leikatessa).

JA hei teitä on jo 400 lukijapanellissa!
Vautsi vau :)
Ihana huomata että lisää tulee lukijoita 
ja käyntivirta on tasaista
vaikka päivittäminen hidastunut.
Tämän kunniaksi tulen laittamaan
 arvontaa,
kunhan ensin keksin palkinnon!
Joten olkaapa kuulolla, viimeisään elokuun alussa
tulee arvontaa kehiin.

2.7.2013

Viljamin panda ja muita ommeltuja


Minulla kävi taannoin hyvä tuuri ja voitin Viljamin puodin arvonnassa
panda-trikoota ja mustikka-joustofroteeta.

Mustikka odottelee vielä vuoroaan, mutta panda trikoosta tein itselle.
(joskin pala vielä odottaa tytöllekkin tekemistä)
Hauska kuosi mut ei kuitenkaan liian värikäs aikuisenkaan makuun.


Mustaa trikoota jatkoksi.
Tunikan kaava on oma sovellus.



Ja tämä laukku :D
Aarteelta sen kaavan ja omepluopastusta taannoin sain.
Mut kuinka sit kävikään.
pohjaa vaille valmis varmaan ainaki puol vuotta.
kesälomareissulle tarvi tyttö kassin, niin tuli tehtyä loppuun.
Joskus se on pienestä kiinni tuo valmistuminen ;)
Muistaakseni Amy butlerin (mitenhän nimi taas kirjoitettiinkaan)
weekend-malli.









Yks isompi urakka on olltu suunnittelutyötä, proto tyyppien tekoa
ja vihdoin myös valmista, tai siis eka erä.



Vielä tuote ei ole ehtinyt nettisivuille asti, mutta
asiasta kiinnostuneet voivat toki laittaa sinnepäin sähköpostia.





ps. malli siis minun suunnittelema. Kasvot painettu kangasväreillä


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...