23.6.2010

Kesätakki


Hain kaverilta manduca-kantorepun reissulle lainaan
ja kiitokseksi sain ajatuksen tehdä hänen pojalleen kesätakin.
Hyvään saumaan osui ajatus, edellinen takki kuulemma jo hiukan pieni :)



Eläinkangas kierrättäen, kirppikseltä lastenlakana.
Aaltopuuvillan olen saanut siskoltani, jolta tuli useampi pussi kankaita,
kiitoksia jälleen kerran :).
Resori hihansuissa, kam-nepeillä kiinnitys ja kanttinauha reunassa.
Kanttinauhakin saatua, kiitoksia :).
(Ihanasti alkanut tuleen "lahjoituksia" sukulaisilta ja tutuilta
kun ovet kuulleet ompeluharrastuksestani).
Joten ei taas takille tullut hintaa kuin muutama euro!



Takki toimii myös kääntötakkina :)



Parempi kamera huollos ja täl vanhalla ei saa lähikuvia :(.
Takin raksina toimii minun tuotelappuni ja
takkia toisinpäin pidettäessä tulee niskaan.


Malli sama kuin täällä olevas ellan takissa, joka myös kääntömalli,
tässäpä kuva siitäkin takista toisinpäin käytössä :)





Olen joskus aikonani hankkinut korunteko vermeitä,
suurinman osan olen lahjoittanut etiäpäin, koska
käytän harvoin itse koruja, joten mitäpä niitä tekemään.

Yhdet simppelit korvakorut kuitenkin täs yks päivä tein.
(kuvat otettu paremmal kameral ennen huoltoon vientiä)




Ja pul-kangastilkkujen hyötykäyttöä, auton istuimeen suojus,
he, senverta värikäs että tuo ainakin hymyn huulille :D



Hiukan oli ajatuksena että lomamme ajaksi laittaisin arvonnan pystyyn.
Blogi kommentointi on kuitenkin ollut senverta hiljaista
(esim. viime post. ei yhtään kommenttia)
että onko kaikki loman vietos, eli kannatteeko arvontaa laittaa pystyyn?!?!
Kankaita olin ajatellut palkinnoks...

4 kommenttia:

  1. Hieno takki! On pitäny pojulle kans tehä takkia, mutta ei aika meinaa piisata. Ja istuimensuoja on tosiaan pirtsakka.
    Mun ei ainakaan tuu niin paljon notkuttua netissä, kun on näin hienot ilmat. Koululaisten kans puuhastellaan ja kunhan miehen lomat alkaa niin matkustellaankin vähä. Taitaa olla aika monella sama tilanne.

    VastaaPoista
  2. Hei sullahan on hyvä blogi, jotenkin en tänne löytänyt, vaikka ilokseni huomasin sinun ilmottautuneen lukijakseni. Tosi kivoja ideoita ja toteutuksia. Meidän tytöilläkään ei ole paljon ikäeroa, joten siksikin ompeluksesi kiinnostaa. Tosi ihanan mekon olit tehnyt ja itelles makeita vaatteita ja lelusäilytysjutun jne...nämä jäi päällimmäisenä mieleen;)

    VastaaPoista
  3. Vau! Ihana takki, kankaat ja toteutus! Tuo kääntötakki-ajatus on niin ihana, kuinkahan sitä saisi itse aikaiseksi.. Kuulostaa vaan niin työläältä ja sana työläs ei houkuttele juuri nyt.. :) Arvonta on aina paikallaan, mut luulen kyllä et tää kesäaika hiljentää kommentointeja, kun kaikki ulkoilevat (minä se täällä aina kökin kun poikaa nukutan toisella kädellä.. :))

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia :)

    Kokox: mullaki ollu oikein tällainen ompelu rutistus, ku tietää että tulee nyt pidempi tauko.. ja jos ilmoja tulee, niin totkai täälki sit enemmän ulkona :)

    Täytyy myöntää että on sitä itsekkin välil hitaanpuoleinen kommentoimaan.. aina vain ei ehdi, vaik tekstit käykin lukemassa :O.

    Carula, kiva että eksyit, tervetuloa toistekkin :).

    Annika, tuollainen puuvillatakki on itseasiassa helppo ja nopea tehdä, ainakin tuolla kaavalla mitä minulla on :). reilu 2h meni, ku leikkasin osat ja ompelin ja siin samal viihdytin neitiä (laitoin aamupalaa, vaihdoin päivävaatteet ja sellasia pikku juttuja :D). No tietty eka takin tekoon meni silloin kauan aikaa, mut nyt ku muutaman tehnyt niin jo sujuu :).

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...