7.2.2011

Kangastuhojaisia



Paapii siis haastoi tos aiemmin kangastuhojaisiin
ja postaukset niist sit ma:sin.
(kone alko temppuileen, joten postaus tullenee ti puolel näkyviin)

Tein jo muutaman yöpuvun, mut vielä tarvi lisää.

Ensimäinen pikaversio:


 Tää oliki hyvä malli :)
Reippaasti kasvuvaraa, mut silti mukava päällä.


Su iltana sit leikkelin lisää, mut vetoketjullisina versioina.


Ja tänään on ompelukone surissut vähänväliä.
Komppasin oman kammoni ommella vetoketjuja trikooseen,
ihan kivastihhan toi onnistu ku silitteli tukikankaat alle.
Sitä on vaan aikanaan onnistunut säheltään noiden vetoketjujen kans että
"kammo" jäänyt. No eihän ne pari ekaa nytkään tupisematta onnistunut,
mut lähti kuitenkin luistaan, eli harjotusta harjotusta :D

Samoin olen aina ajatellut että tällaisten haalareiden ompelu oisi jotenkin
monimutkaista ja vaikeaa... mut toisiin ajatuksiin tulin ommellessa :)

Leikkaukset on tehty aina kangaspalan määräämänä.
Lähikuvissa näkyy värisävyt parhaiten oikein
(tää pimeys ja iltakuvaus taas...)


Nalletrikoo ruotsin puolelta,
tähtitrikoo kirppikseltä.






Bambitrikoo vaihtareista delfian kanssa,
raitatrikoo 5aran blogiarvonnasta.



Keltainen trikoo kirppikseltä (unelma pehmeää)
junatrikoo vaihtareista tosimummon kanssa.



Hellokittykangas vaihtareista Haaun kanssa,
sienicolitsi oma painama, raitatrikoo kirppikseltä.




Maatilakangas leikattu kirppikseltä ostetusta bodysta (74cm body 20sent).
Ohut ihanan pehmeä sininen joustofrotee ruotsin puolelta ja
pinkki trikoo aikoinaan ihan eurokankaasta ostettu :D
(minähän vierailen todella harvoin kangaskaupoissa)


Kaikki vetoketjut omasta jemmasta, 
saatuja ja kirppiksiltä hankittuja.
Resorit omasta jemmasta myös, 
resorit tulee hankittua eniten kangaskaupoista
(niis ku on niin hirveesti eroja, mut saa vinkata nettikauppaa
mistä saa hyvälaatuista resoria! )



Tämä tais olla kaikista ihanin käyttäjän mielestä :D


 Ja sit hehkutus :D
Ompelukirja josta minä tykkään ja paljon.
Kaavan piirsin ompele lapselle
pehmeitä vaatteita neuloksista
kirjan ohjeistuksella.
Kirja sisältää peruskaavat, sekä paljon ohjeita erinlaisiin
kaavojen muokkauksiin. 
Haalari mm. piirrettiin housu+pusero kaava yhdistämällä.
(kirppislöytö tämäki, muistaakseni 3e)


Nyt tää viel vatkaa näin yötämyöten kermaa ja tekasee pikaseen
miehelle aamuks täytekakun töihin vietäväks (kaikkea sitä lupaaki tehdä).

*muoks
taito edelleen tallella
(ammatiltani kondiittori)
35 min siitä kun laitoin kerman vatkautuun,
kakku kylmässä kuvun alla, tiskit altaassa ja pöytä puhdas.
(kakun leikkaus, täyttö ja koristelu,
itse kakkupohja tietenki tehty aiemmin)

(no eihän tää nyt maailman kaunein ole, mut kelpaa varmasti ;) )
Nyt nukkumaan...

Oikein kivaa alkanutta viikkoa kaikille
ja tervetuloa uudet lukijat!!!!! :)

19 kommenttia:

  1. No oho, sää oot taas ollut tositosi ahkera!! :) Nyt ei taida olla enää yöpuvuista pulaa...

    VastaaPoista
  2. No huhhhhh miten kerkeväinen Sinä kyllä olet! Aivan ihanat puvut ja vetoketjy onnistunut todella hyvin (minulla ei edelleen onnistu 'kammo' kai...). Kakku on upea, uskomatonta!!!!
    Resorit olen ostanut Myllymuksuilta, en tiedä onko halvin mutta joku tarjousaika (pk ilmaiset) tilasin ison satsin, hyvä värien valikoima ja hyvänlaatuiset! Saa minimissä 40cm tilattua. EK-ssa meillä ihan onnettomat värit...

    VastaaPoista
  3. No nyt on yöpukuja kerakseen :) kivoja ovat :)

    VastaaPoista
  4. Huisin tekeväinen olet! Yöpyistä tuli kivoja ja kakku näyttää herkulta. Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä ihan älyttömän ahkera! Hieno kakku ja kivoja yökkäreitä! =)

    VastaaPoista
  6. jopas olet ahkerasti ommellu.. lähes kaikki perusvaatteet teen itse pojalle, mutta yökkärit on kaikki ostettu..jotenkin oon kokenut sen kauhean hankalaksi ja kun tykkän just vetskarimallisista.. pitiskin joskus testata..

    VastaaPoista
  7. Myllymuksujen resoreita käytän minäkin :)

    Tervehdys uudelta lukijalta!

    VastaaPoista
  8. Tanssivassa langassa on hyvät resorit ja paljon värejä!

    VastaaPoista
  9. Minä kans just tuon kirjan lainasin kirjastosta, kiva tuo haalarin mallikin, minä lähinnä shortsien kaavan takia tuon lainasin. Kiva kirja! :) Ja kivoja nuo haalarit väreiltä ja kuoseiltaan myös. :)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh, oletpa huhkinut!! =D Hienoja!!

    Myllymuksujen resorit on olleet ihan huippulaatuisia. Samoin Jofotexin, ei ole ollut valittamista.

    VastaaPoista
  11. Miten sä aina näin nopealla tahdilla tehtailet hirmuisen määrän vaatteita..? Hirmu ahkera ja nopea kyllä olet! :) Hienoja yökkäreitä!

    VastaaPoista
  12. Oletpas ahkeroinut! Tuo on munkin mielestä hyvä kirja. Hyvät peruskaavat ja näppäriä ohjeita. Ostin samaisen kirjaston poistomyynnistä vaivaisella eurolla!

    VastaaPoista
  13. Vau, oletpa sinä ollut ahkerana! Voin vain kuvitella kauanko minulla kestäisi tuon yöppäripinon ompelemisessa... Onneksi ei tarvitse ennen kesää siihen aiheeseen perehtyä! ;)

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia vain taas kommenteista :)

    No mulla oli ma:na 2h omaa aikaa (tytöt mummolas) sinä aikana valmistui 3 yöpukua, loput sit aamun ja illan aikana. Ja väli tulee pakottava tarve ommella enemmän :D

    Riikka, kiitoksia, toi oliki ihan uus paikka mulle ja sielthän löytyy edullisia yksvärisiä kankaita painoharjoitteluihin :)

    VastaaPoista
  15. Olet kyllä ahkera, kone suorastaan;) Hyvä idea leikata ihanasta bodysta kangas uusiokäyttöön!
    Asiasta toiseen, kun sulla on toi logo, niin mites sitten nuo pahvilogot on toteutetut, teitkö itse vai joku firma? Tätä on pitänyt heti alkuun kysyä, mutta aina unohtuu ja ehkä siitä on puhettakin ollut, mutta multa mennyt ohi.

    VastaaPoista
  16. Huh, huh, oletpa taas ollut ahkera! Ei ainakaan vähään aikaan ole pulaa yöppäreistä :) Myllymuksujen resoreista olen minäkin tykännyt, niillä on ainakin tosi hyvät värivalikoimat.

    Ja upean kakun kyllä olet tehnyt! Osaisipa itsekin...

    VastaaPoista
  17. Hui, mikä vauhti sulla on! Jos mulla on 2 tuntia omaa aikaa, niin saan häthätää kaavat ja kankaat valkattua, hyvässä lykyssä leikattua. Vähän olisi vielä opittavaa täällä suunnassa...

    VastaaPoista
  18. Carula, paahvilogot on itsetehty. muutama tilatu ihan valokuvana (2 per kuva) ku tarvin nopsaan lappusia, muuten ihan printannu ja askarrellut kontaktin päälle. tarkoitus olisi vistaprintiltä tilata, niil ku hyviä tarjouksia.
    Tanttaralla kiitoksia :)
    Rusina, nää oli leikattu ed. iltana valmiiks, joten ei tarvinnu ku ommella :)

    VastaaPoista
  19. Uskomatonta, mikä määrä hienoja yöhaalareita! :D Ja toi bodyn uusia käyttö on ihan pro! =) Kakkaukin on aivan mahtava! ;D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...