24.5.2011

Kankaanpainanta harjoituksia


Meillä on ollut suuri ilo saada käyttää iin kulttuuri kauppilan tiloja
ompelukerhon pitämiseen nyt keväällä.
Näin toiseksviimeisellä kerralla sit painettiin seuloilla kuvia.
(kesäkuussa siel alkaaki näyttelyn kokoaminen, joten tilat ei enään meidän käytössä)
Pöytä tilaa ja valoa kun tuolla riittää (toimii taideluokkana).

Oli minun 4:s kerta ku seulan kaivan esiin, voi ku ois aikaa (ja tilaa)
painaa useammin, on se niin mukavaa puuhaa :)

 
4h kului kuin siivillä ja vielä jäi pari omaa sabluunaa kokeilematta...


Nämä luurankoiset on kaverin käsialaa ja
varmaan tulevat viel vilahtelemaan hänen  


Osa onnistui, osa ei niin onnistunut.
Kovasti tarvis harjoitusta.
Ja taas tuli kokeiltua eri materiaaleille painamista,
erillaisille trikoille, puuviloille, velourille ja farkukankaalle.
(toivottu on koostetta eri materiaaleille painamisesta, tulossa
on jossainvälis kun vain ehdin)



Peittoväriin oli oma seulani ihan liian tiheä...


Sabluunat olen itse suunnitellut , piirtänyt ja leikannut.
Toi sabluunoiden leikkaaminen on hidasta puuhaa...
(haaveilee valoituslampusta)



Pieni taiteilijani oli mukana ja toi tiettyä extremeä painamiseen,
ku osa aika kului pienen touhuja vahtien ;)



Omistan vain ison seulan, hankin kyllä pienenkin itselle
(sellaista kun tänään pääsin kokeilemaan).
Sais tällaisia isoja yksittäisiä kuvia painettua helpommin.




Toinen hidas homma on prässääminen, eli värien kiinnittäminen kankaaseen.
Prässääminen onnistui täs illalla kun samalla rakensin pikkuApurin kanssa legoilla.
Meidän yhteinen ilonaihe, tosi mukava rakentaa :D:D


Me haluttaiski lisää legoja!

Jos jollain pyörii ylimääräisenä niin saa tarjota
lego dublo tai mega bloks minisystem palikoita.
(mega bloksit on samanlaisia ku dublot mut kai jotain halppisVersioita)
Joko vaihtaen ompeluksiin 
tai sit ihan ostaen (kohtuu hinnalla).
Kaikki huomioidaan, myös pienet määrät.
Tavalliset palikat, erikois palikat ja ennenkaikkea rakennusalustat.
Jos löytyy, yhteyttä saa maililla (tikbumsa(at)hotmail.com.


Huomenna kotipäivä ja ompelua tiedos ja tietty
jotain noist painetuista jutuista :D

10 kommenttia:

  1. Vautsi, miten paljon olet saanut taas aikaan. Mua kiinnostais nuo kankaanpainojutut, mutten ole kerennyt etsiä tietoa niistä. Seula löytyy. Valotushommista ei mitään hajua, miten ne tapahtuu, vaikka ilmeisesti meiltä jonkilainen valotuslamppukin vois löytyä.

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä kankaanpainantajuttuja! Kunpa itsekin taas jaksaisi - ainakin tästä sain inspiraatiota : )!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kuulostaa hauskalta puuhalta!

    VastaaPoista
  4. Hauskan näköstä hommaa, joskin varmaan aika sotkuistakin.

    Legoja meilläkin pidetään aina kirppiksillä käydessä silmällä, mutta ei niitä ilmeisesti pahemmin loju joutilaana kellään kun ei ole koskaan löytynyt. Rakennusalustoja ollaan ostettu ihan yksittäisinä irtolevyinä esim. Anttilasta. =)

    VastaaPoista
  5. Hienoja painokuvia, tuo houkuttelis itseänikin, olisi pari ideaakin takaraivossa muhimassa, tarttis vaan hankkia seula... =)

    VastaaPoista
  6. Mulla olisikin kaikki tarvikkeet valmiina isän peruja, valopöydät ja kaikki. Pitäisi varmasti ottaa selvää, miten tuo toimii. Isä ei antanut olla paikalla, kun tuo homma oli niin myrkyllistä (siis olin silloin itse alle kouluikäinen ;)). Eiköhän nuo käytetyt kemikaalit ole muuttuneet niistä päivistä. Silloin sanottiin, että kaikki silkkipainajat oli "vähän pehmeitä"... Voi olla, että kyse oli ko. herrojen viinan käytöstä :).

    VastaaPoista
  7. Vitsi miten hienoja "painalluksia". Tää on sellanen juttu, mitä haluaisin joskus kokeilla. Toi koko seula-juttu vaan tuntuu niin vaikeelta.

    VastaaPoista
  8. Legoja tosiaan harvemmin löytyy kirpparilta ainakaan kohtuulisella hinnalla... Itse olen muutaman kerran löytänyt hyviä ja otin jemmaan itselle vaikka tyttö oli silloin vielä aika pieni. Nyt niille onkin jo kovasti käyttöä. =) Lidlissä on joskus myynnissä noita kopiolegoja, hyviä sellaisia ja ovat noin puolet halvempia. Siis ihan peruspalikoita, niitä meilläkin on yksi laatikko. Ja plussaa se, että myytävän satsin laatikon kantena on suht iso rakennusalusta. Täytyy vain muistaa tsekkailla ne tarjoukset aina...

    VastaaPoista
  9. Ei se seula-painaminen ole yhtään niin vaikeaa kuin vois kuvitella :) hyvä ohjeistus löytyy http://kjunna.blogspot.com/search/label/T%C3%B6hrytutoriaali
    Tietty minäkin voin joskus laittaa jonkun näköisen kuvaelman miten se hoituu. Tosta valotusjutusta en kyl itsekkään tiedä paljoa aion kyl jossainvälis opetella.

    Tiina, kerran olen kohtuuhinnalla legoja kirppikselt löytänyt ja toivotaan että löytyy jatkossakin :). ALustoja olen katsellut joo ihan kaupasta, mut sellanen iso alusta maksaa 15e, mun mielest aikas paljon. koitan metsästää halvemmal, jos ei löydy, täytynee sit satsata ;)

    Heidi, kiitos tiedost. täytttpä lidlin mainoksia seurata. Meil on yks rasia noit halppis palikoita ja en ky huomaa mitään ihme eroa aitoihin legoihin (paitsi käytetty muovi on hiukkasen ohkasempaa).

    VastaaPoista
  10. Kiitos neuvoista ja väreistä! Mukavaa hommaa, täytynee joskus hankkia värejä enemmälti itsellekin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...