26.2.2010

Minä tein sen!!!!



Siis sen ihka ensimmäisen takkini
ja ihan onnistuneen sellaisen :)!
Kevät, autoilu/shoppailu takki.



Tai tein sen jo Helmikuun alussa,
mut kummitytöl oli synttärit tuossa puolenkuun jälkeen
(oli malttanut olla aukaisematta pakettia aikaisemmin)
ja nyt sain sit kuvat uuden omistajan päällä :).
(Takki on takaakin samanvärinen, oli vain
valotukseltaan epäonnistunut tuo kuva).

Eihän se täydellinen ole,
mut amatöörihän minä olenkin.
Itse annan itselleni onnistumisesta arvosanan super hyvä :D.




Kaava muokattu Ottobren 4/09 sparrow kevyttoppatakista.
Kokoa 122cm, Päällinen kirppikselt ostettu pussilakana (50sent),
Vuorikankaana satiini johon tikattu vanu
(oli siis tollanen valmiiksi tikattu vuorikangas),
kirppislöytö sekin (1,80e).
Vetoketju lahjansaajan äitiltä, jolta sain sen isonkasan ketjuja :).




PetShop ja koirafani, joten aplikoinnista tuli tällainen.



Taskun ompelin sisäpuolelle,
saa esim. kännykän kauppareissulle mukaan :).



Kummityttö tykkää takista, joten voin olla tyytyväinen.
Ja huomatkaa tässä kuvassa todella taidokas spagaatti.

25.2.2010

Lakki, töppöset, tunika, housuja ja jotain muuta

Eilen ehdin valmistamaan vaikka ja mitä :)

Meillä ei ole toppa töppösiä ku yhdet parit, joten piti tehdä toiset.
Samalla kokeilin Tassunjälkiä-blogin Anskun lakkikaavaa.
Ihana kaava!!! Kiitoksia paljon :).




Seuraavaan lakkii pitää hiukan enemmän venyttää tuota kanttausta.
Mut kypärämyssyn kans menee jo, vaik hiukan reilu tuost
naaman kohdalt on.
(täst kuvast ei kyl hoksaa tuota reiluutta)
Alareunaan en laittanut kanttia,
vaan ompelin sisäpuolelle taakse pienen pätkän kuminauhaa.



Kaikissa on vuorena tuossa ekakuvassa näkyvä tikkikangas.
Kovil pakkasil mahtuu viel villasukat ja lapaset alle.
Noi tossut on hassun malliset, mut oli jo 3s yrittämä, ku yritin itse kaavaa
piirtää, mut on ne jalas hyvät, se olkoon nyt pääasia.
Hanskojen kaavat piirsin myös itse. Tuollaiset superpitkällä varrella.



Ja väri tietty valittu haalariin sointuvaks :)
Tämä siis se aiemmin tehty 4,50e kirppislöytö.
Velour kestovaippakaupast ja tikkikangas kirppislöytö.


Ketut ja karhut joutofroteeta tuli myös tuhottua,
sekä paranneltua tuota piirtämääni kaavaa.



Nyt se alkaa olla sellainen kuin halusin.
Seuraavaan aavistuksen kapeampi resori kaula-aukkoon,
muuten olen todella tyytyväinen.
Eli täshän tulee tehtyä ja opittua kokoajan uusia juttuja,
mitkä ennen tuntunu niin kaukaisilta!
(itselle ompelu ja nyt kaavojen piirtäminen).
Siis tottakai käytin kaavojen piirrossa
apuna muita kaavoja antamaan hiukan mittasuhdetta.



Meil seisotaan jo hienosti ja muutamia askeleita jo harjoitellaan :)


Käytiin myös perhekahvilan kans HopLopissa.
Että oli jännä paikka, minun reipas touhutäti roikku puolet ajasta
kaulassani, kun niin jäntskätti :D
Välil uskallettiin sit leikkiäkkin.
(Ja väsyttävä reissu, kun nyt nukuttu pitkät päiväunet,
joten sai rauhas tämänkin blogata)




Nämä parit perushousut hurautin kaverin pojalle.
Velour taas kestovaippakaupasta,
vihreä police kangas kirppislöytö.



Ja vielä kaavojen säilytyksestä.




Miten sinä säilytät kaavoja?!
Osa minulla on sikinsokin pitkin kaappeja,
mutta osa on jo kiltisti arkistoitu tuollaiseen
muovitaskulliseen kansioon.
(kansio mis sivut on muovitaskuja)
Kätevää sanon minä. :)

24.2.2010

Kaavan piirtoa ja raitaa

Tällainen pikapostaus ennen koiran ulkoilutusta
ja kauppaan lähtöä.

Mistään ei ole vielä osunut kohdalle
raglanhihaista tunikaa, joten aloinpa piirtään itse kaavat.

Koe ompelukseen ihan perusmalli ilman mitään kikkailuja.




Tarkoituksena siis tunikamekko,
joka menisi ensin mekkona ja myöhemmin tunikana.

Ihan hyvä eka piirtämisellä,
pari pikku kohtaa pitää viel muuttaa :)



22.2.2010

Itselle ompelu jatkuu :)


Olen niin tyytyväinen tekemääni omaan tunikaan,
joten päätinpä ommella lisää tätä jättikokoa :).

Tämä on taas halppislöytö kangas, joten uskalsi tuhota,
Eurokankaan 5e/kg laarista, hintaa jäi pikkasen reipas 2e.

Edellisen postauksen kaavaa vain hiukan muuttaen.




Seuraavaan tekeleeseen hiukan levennän hihoja
ja pienennän kaula-aukkoa,
mut kiva on kyllä näinkin.



Tunikassa on samanlaiset laskokset edessä,
nyt vasta muistin että saahan tuol mun kameralla
lähikuvia, kun paria asetusta hiukan muuttelee :)



Kankaas on kauttaaltaan pieniä P kirjaimia,
joskin kankaan toisest reunasta uupu,
tein sitten niin että hihojen yläosat
on ilman kirjaimia ja alaosa kirjaimilla.
Koko hihaa ei tullut ilman jatkamista.
Kangas tuli siis hyötykäytettyä millin tarkasti :D.



En saanut oikein vangittua taas kankaan ihanuutta
niin kuin olisin halunnut....


----------------------------------------------------------------------


No ei Ellaakaan unohdettu :).
Tällaiset nopsaa valmistuvat perushaalarit.
Kovasti mietin teenkö jonkun aplikoinnin,
mut ku en osannu päättää mitä, niin jätin sit pois.



Pikkukuvis väri lähempänä todellisuutta.
Minäkin tilasin nyt ne kam-nepparipihdit,
hiukan on opettelemista,
kaks neppiä jouduin repiin irti kun sain urosnepit läjään :(.
Mut ihan simppelilt vehkeelt vaikuttaa,
eiköhän tuo ala sujumaan.
Pöllönepit sampsukasta,
ihanat, mut aika nopeeta lähtee kuva kulumaan pois.
Lahjetikkaukseen jätin pienen aukon, että sain kuminauhat laitettua
ja sit taas poistettua tarpeen tullen.




Raita joustofrotee kestovaippakaupasta.
Tuli vähä sellanen pikku mehiläinen :D.
Kokoa 80/86, kaavana muokattu ottobren mustikka-haalari.

20.2.2010

Samikset :) äiti ja tyttö

Eurokankaan 10e/kg palalaarista löytyi aivan ihana viskoositrikoo.
Hintaa palalle jäi 4,80e ja siit tuli itselle ja Ellalle tunika.

Yllätyin positiivisesti, että itselle ompeleminen ei olekkaan niin vaikeaa puuhaa,
valitsee vain mallin tarkkaan millä tekee :).



Minulla kamera vangitsee aina mitä ihmeellisimmät ilmeet...



Ellalle hiukan piristykseksi laitoin vihreän resorin.
Legginssit olen tehnyt aiemmin.
Tunikamekon kaava oma muunnelma,
joskin seur. pitää hiukan kaula-aukkoa isontaa.




Tähän omaan tunikaani olen niiiiin tyytyväinen :).
minulla tahtoo olla kaappi pullollaan mustaa vaatetta
ja tunikoissa en ole törmännyt vielä sellaiseen malliin,
joka olisi ollut hyvännäköinen päälläni,
minä kun olen tätä sorttia isompi tyttö eli kokoa 42/44+.
Tällä mallilla teen kyllä useamman
ja kuosikin on mieleeni vaikka onkin värikäs.
Jes, välil muutaki kuin mustaa ja perusmallia :).

Housutkin tuossa jokupv sit ompelin,
tällainen kokeiluversio, kangastakin oli niin vähän että piti
jatkaa resoreilla :D. Mut senverta kivat tuli, että
teenpä kunnon kankaasta täs joku pv uudet.



Eli nyt olen kumonnut sen oman aatteeni
että itselle ompelu on niin vaikeeta,
ku pitäs muokata ja soveltaa ja sun muuta,
ei ollut ei kovin vaikeaa,
valmis vaatteista vaan mallia mitkä hyviä päällä :)



Ja viel loppuun tämän päivän kirpputori aarre!!




Boshin yleiskone teräskulholla ja taikinakoukulla.
Tällaisesta teräksisestä olen haaveillut jo kauan :).
Vanha, mut sen näköinen että tainnut asustaa vain kaapissa :D.
Vispaukseenkin tuli pieni kulho ja vispilät (ei kuvassa).
Hintaa vain 5,50e!!! Ja toimii, eikä edes äännä pahasti.
Nyt voi taas leipoa pullaa ja sämpylää kun on hyvä kone.

19.2.2010

Kesä mielellä...

Ulkona on kova pakkanen, mutta onneksi aurinko paistaa :)
Tästä tuli kesäfiilis asu,
Yöllä taas kuvattu, joten värien ihanuus ei tule oikein esille...
Ja aikas epätarkka kuva :(

Velour ja raitatrikoo kestovaippakaupasta.




Housut levenevä lahkeiset,
mut tein reilumman koon
ja laitoin näin aluksi kuminauhan.
Kuminauhan saa sit kätevästi pois,
tällä tyylillä taitaa tehdä aika moni housuja :)



Kuvaaminen käy kerta toisensa jälkeen hankalammaks,
ku Ellaa kiinnostaa kamera niin kovasti :D

17.2.2010

"Ai ai ai kastutaan...

.... siiliäiti juoksee,
lapsiaan sukkelaan vie
se kuusen luokse".


Näin me lauleskeltiin viime syksyn muskarissa.

Tunikamekko ja legginssit.





Yleensä en keltaisesta hirveästi välitä,
mut tähän kankaaseen se sopii :)
Kankaat kestovaippakaupasta,
Tunikan kanttaukset ja hihansuut ekä legginssit
bambujoustofroteesta.



16.2.2010

Minivaatetta ja kankaat saapuivat :)

Seuraavat vaatteet ovat kokoa
baby born nukke :)







Ja jos saa hiukan extrarahaa,
niin mihin ne käytetään?!
Kankaisiin tottakai :)

Siskoni kotiutui Jyväskylän reissultaan
ja toi tilaamani kankaat kestovaippakaupasta.




Puuvillavelourit:
vaalea pinkki
vaalea turkoosi
omppu



Joustofroteet oli alennuksessa
fb faneille vk.lop. ajan -20%
Sienet ja siilit (aivan ihanan laatuista)
Bambujoustofrotee (tämä ohkasta mut niin pehmeää)
Ketut ja karhut (tämä oli karheampaa laatua)
Oliivi (tätä otin vain pikkupätkän "koristeluihin")
Suklaa-oranssi tasaraita



Pastelliraita trikoo (tykästyin väriin, luonnos viel nätimpi kuin kuvas)
Kuplasammakko flanelli (ihanan pirtee, liivimekoks).

Kaikkiin kankaat oli leikattu
muutamia senttejä pidemmiksi kuin tilasin :).
Tuollainen saa aina hyvälle tuulelle!
Näitä ihanuuksia sit alan työstään sitä mukaa
kuin kiireiltäni ehdin.

Kuvahaaste


Mimon menossa blogin Hanna haastoi minut:

1. Avaa kuvatiedostoistasi neljäs kansio
2. Avaa neljännen kansion neljäs kuva
3. Julkaisen kuva blogissasi ja selitä se
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan!




Tällainen kuva löytyi.
Ellan vieä viihtyessä sitterissä,
ompeluhetket meni välillä näin :)
(ah niitä aikoja ku pysty viel päivisin ompeleen)

Haastan mukaan
Savon syvämmestä Mintun,
Tassunjälkiä Anskun,
Handmade by Annikan
Tähtianiksen

Toivottavasti ei ole ehitty viel haastaa :)

15.2.2010

Kilppari

Sain saumurin la:na huollosta ja pelaa kuin unelma!!!
Ihana hurruutella ilman takkuamisia :)

Reilu 80cm kilpparipaita,
babypink velouri kestovaippakaupasta.
Kaava ottobren outo otus raitapaita muokattuna.
Kilpparin malli kuvakirjasta.



Jahas, taas kuvaaja ollut hiukan huolimaton,
eli kaulus on kyllä ihan symmetrinen :)
Toisella olalla yksi neppari.

Ja kysymys!
Vinkkejä miten tuon päätykohdan
kun resorikanttaus loppuu, saa ohkasemmaksi?!
Ei normi rengasneppari menny millään läpi,
kun taitaa resorinauhan pään nurjalle
(taitan hiukan vinoon, mut silti jää paksu kohta).
Neuvot ovat tervetulleita :).




Vähän reilulla mitoituksella tein puseron,
kun noit tämänhetkisiä puseroita on jo reilusti.
Maisa-koira taas hiippaili kuvaan :)

Ja aplikoinnista viel.
Muutama ystäväni on miettinyt uskaltaisivatko
kokeilla, lupasin laittaa pienen kuvan.


Eli ekaks piirrän osat kaksipuolisen liimaharson paperipuolella.
Huomio että kuva tulee juuri toisinpäin sit kankaalle, mitä paperille sen piirrät :).

Sitten silitän liimaharson kankaan nurjalle puolelle.
(Paperi puolelta)

Sen jälkeen leikkaan osat irti.
Hox! Ylimääräset kangaspalaset missä on liimaharsoa kiinni,
kannattee säilyttää tulevaisuuden aplikointien pikku kohtiin.

Leikkauksen jälkeen irrotan osista paperin irti
ja silitän sit ommeltavalle kankaalle.



Kilpparista aplikoin ensin pään,
sitten takaa näkyvät jalat,s sit päällä olevat jalat.
Sitten tikkasin kilven kiinni ja tein silmän.

Velourin tai collegen aplikointi on helpompaa
kuin esim. trikoon, joka venyy enemmän.
Ja tietysti kannattee aloittaa mahd. yksinkertaisesta kuvasta.
Siksakki suht tiheää ja leveys määräytyy hiukan aplikoitavan kuvan mukaan,
suurin piirtein leveys säädöillä 2-3 (minun koneella leveyssäädin 1-5).

*muoks
Kiitos almalle kommentista,
en muistanut laittaa seuraavaa, eli:
Suurena apuna aplikoinnissa toimii
irtirevittävä tukikangas,
joka laitetaan kuvan kohdalle kankaan nurjalle puolelle.
Estää mm. kankaan venymistä ja
pikkukohdissa kankaan syrttäämistä.


Seuraavat on nukkekokoa:




Ja näin ihanan lakin mummi toi ystävänpäivänä :)


13.2.2010

Ystävä


Haluan toivottaa kaikille lukijoille
Oikein Mukavaa Ystävänpäivää!

Vierailunne blogissani sekä
kommentit ovat
tuoneet paljon iloa päiviini.

12.2.2010

Pieniä juttuja

Maanantaina valmistui unipussin lisäksi
"kiitoslahja" Mintulle.
Uimapukupussi.



Valas idea lähti PimPamin ihanist housuista,
mut lopullinen malli löyty kyl sit yhdest väritykirjasta.
Sisäpuolen kosteussuoja suihkuverhoa,
ompelin myös ripustuslenkin.

Sekä lähti matkaan viel nukelle aio-vaippa.
Näit pitäski tehdä enemmän,
äitini tilas omille nukeilleen
hoitolasten (perhepäiv.hoit.) käyttöön.
Kosteussulkuna täski
suihkuverho (sisään ommeltuna).



Muutapa en ole ehtinyt tälle viikolle ommella muilta kiireiltä.
Lisäksi saumuri teki tenän ja lähti huoltoon.
No, saumuri käytös ens viikolla ja
kun sain hiukan ylimääräistä rahaa,
tilasin isonkasan ihania kankaita :)
Eli niit sit ens viikolla tuhoan!

Mut kirppiksel ollaan käyty pariin otteeseen tällä viikol,
oma pöytä tuli otettua ja kotiin ei voi lähteä
ilman kiertelyä :).

Palje kirppikseltä tällainen ihanuus,
kävelytuki, josta saa myöhemmin mopon, 10e.
Palloja voi puotella tuohon etupuolen koriin,
tulee sit sivust ulos.
Ella tietysti ihastu :).



Löyty just passelin kokoinen toppahaalarikin,
kosteussuojattu,
ihan meidän värinenkin.




Aiemmin oli kuvaa makuhuoneen
patteriputkien piilottamisesta pehmoleluilla.
Keittiössä olen ratkaissut sen näin:



Monella on ollut kuvaa lasten vaatteiden säilytyksestä,
meillä se hoituu näin,
liivimekot huoneen seinällä esillä,
tunikat, mekot hengaris vaatehuonees
ja muut vaatteet vaatehuoneessa koreissa.



Täs myös minun paitoja,
kaikki puseroni roikkuu hengareissa,
muut vaatteet hyllyillä.



Ihana oli myös huomata tulleen monta uutta lukijaa,
tervetuloa lueskelemaan :)

Tää pitää vielä lisätä:
Mintun blogista löyty
MURREHAASTE


Kirjoita lauseet niin kuin sanot ne.

* Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
* Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka
maantiedon opettaja antoi?
* Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
* Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
* Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska
myöhästyin junasta.
* Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta.
* Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla
Hennes & Mauritzissa?

* Sisko punane mekko mahtuu mullekki.
* Tarvikko nää apua maantiion open antamas tehtäväs?
* Hyvä o, tehhään sit nii ku sinä ehotit.
* Isä äiti sano et hakkee meiät joskus varttia vaille kuus.
* Mä myöhästyi junast, jote tulin sit linkul Hesaa.
* Ookko nähäny isovelijen kännykkää?
* Ostikko nää sen hammeen joka nähtiin viimeviikol siel henkal ja maukal?

Missä asut? / Mistä olet kotoisin?

Asun Oulussa ja kotoisin oulunsalost.
Mut puheestani voi löytyä
muitakin murresanoja ku vain oululaisia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...