2.11.2015
4.5.2015
Monster high party- 6v synttärit
Tyttöni on samanlainen ideoija ja näpertäjä kuin minäkin.
6v syntymäpäiviä alettiinkin suunnittelemaan jo hyvissä ajoin.
Itse suunnittelu ja ideointi sekä valmistelut olivat jopa tärkeämmät
kuin itse synttärit.
Itse suunnittelu ja ideointi sekä valmistelut olivat jopa tärkeämmät
kuin itse synttärit.
Ideointia se vaatikin sillä meillä on pieni koti ja vieraita oli tulossa useampi.
Ella osallistui ihan kaikkeen tekemiseen ja valmistukseen.
Ella osallistui ihan kaikkeen tekemiseen ja valmistukseen.
Tärkeintä oli saada tutu
Tottakai monster high teemalla, ja DracuLauran väreissä.
Mieluinen tuli.
Itse mekon sain itse ideoida mutta tottakai piti olla hahmolle sopiva.
Tein trikoomekon, jotta voi pitää muulloinkin kuin DracuLaurana ollessa.
Tarhakavereita oli useampi ja kätevin oli tarjota muffinsseja
ns. buffetmaisesti, kaikki kun eivät olisi pienen pöytämme ääreen mahtuneet istumaan.
Yhdessä nämäkkin leivottiin.
Ja mm. huulikoristeet on hammaspursotusta lukuunottamatta
synttärisankari ihan itse tehnyt.
Juhlimme kahdessa osassa ja pienemmälle porukalle tehtiin kakku.
Tässäkin oli hyvin tarkat ohjeistukset kuinka se täytyy valmistaa.
Herkkuja synttäreillä oli pienesti.
Herkkujen sijaan keskityimme valmistamaan muuta kivaa.
Kartongista Pääkallo "kruunut"
Muutamia ilmapallo hämähäkkejä ja hämppistikkareita
Varasimme synttäreiden ajaksi taloyhtiön kuivaushuoneen
ja rakensimme sinne labyrintin lakanoista :)
Labyrintin suoritettuaan vieraat saivat pussukat.
Kierrätyspuuvillaa ja kuvat kangasväreillä.
Naapurin tyhjään häkkivarastoon saimme luvan rakentaa
HämähäkinSeitti pujotteluradan.
Täältä löytyi tekemämme hämppistikkarit.
Hailankun "vedessä" oli karkkeja poimittavaksi.
Tällainen "perinteinen" leikkikin mut teemaan sopivana.
Yksi suuri hitti oli "salaputki" keittiöstä olohuoneeseen.
Samalla sain verhojen taakse piiloon ja turvaan askartelu nurkkauksemme.
Synttäri disco perinne alkoi jo 4v kemuissa kun parasta oli tanssiminen.
Nyt sitä vähän jalostettiin hohtotikkujen avulla.
Ja mukavata oli :)
10.4.2015
Mahtavia tyyppejä ja monen monta kuvaa
Siis tän blogin seuraajat ja satunnaiset vierailijat :)
Mahtavia tyyppejä.
Lämmittää ihan älyttömästi mieltä se että blogissa kulkee edelleen päivittäin satoja katsojia
ja vanhoihinkin postauksiin tulee ihania kommentteja!
Suosituimpia tuntuu olevan ohjepostaukset.
Ajattelin alunperin että laitan yrityspuolelle oman blogin. vaan eihän tuo aika riitä.
Ja koska täällä tätä liikennettä riittää niin jatkan sitten tänne kirjoittelua.
Sitä en tiedä kuinka aktiivinen ehdin olemaan, mut kokeillaan.
Ohjapostauksia tulen tekemään myös, toiveitakin saa esittää :)
Mut nyt tällainen kuvapläjäys ekaks vaikka
omaan käyttöön/lahjaksi tehtyjä juttuja, näitä kun on vähemmän kuin työjuttuja :D.
Osa on tehty viimevuoden puolella.
Mun yks lemppari kankaista,
suunnittelijana kukapa muukaan kuin ihana Pikkukiiski.
Jos en ihan väärin muista niin tuosta tytön hupparista olen kuvannut vaihekuvia
kun olen tehnyt, joten siitä tulossa pienimuotinen ohje postaus.
Keiju itse suunnittelemassaan puserossa. kohta jo vuoden vanha kuva :D
Kettufanille paitamekko.
Paapiin ihanaa kettua ja pallotrikoo Iloiselta kettuliinilta.
Kotimekko leikkauksesta toipuvalle lahjaksi.
Tämäkin roosa-kangas pikkukiisken käsialaa. itselle lippapipo ja huivi.
Pari taulua
Tytön tekemä kissa
Kaverille mekkonen
Huppari ja housut kaverin pojalle
Tytön taidetta taas
Neulos liivi lahjaksi
pukinkonttiin meni tuunatut nukenvaunut
Kummitytöille tunikat. Pikkukiiski on tämänkin kuosin luoja.
Hieman kangastusseilla väriä tuomaan piristystä.
Reilu 10v muori sai pakkasilla uuden takin.
Astetta rennompi yöpuku
Pakko ompelua, kastelin sukat työmatkal,
niin piti surauttaa uuet ett äsai kuivat jalkaan :D
Pikkukiisken aurinkopeura ja taas vähän kangastusseja.
Pipoja
Paitamekkoja, leggareita ja trikootakkeja.
Itellekki välillä, pitsi tunika
Merirosvo huivi
Naamiaisiin Frozenin Elsa mekko
Lahjaksi high monster hattu, applikoitu kuva.
Siinäpä nuo mitä muistanut kuvata. Sitten on tietysti ihan älytön kasa työjuttuja.
Ne taidan postailla teemoittain tässä lähiaikoina. kuvapompseina tulee
ja kun kaikki tehty on saatu ulos niin sit onkin hyvä jatkaa blogin kirjoittelua
hiukan tiheämmin kuin puolenvuoden välein ;)
Tällainen yötävasten postaus. jospa ei nyt kovin montaa kirjoitus virhettä ole.
Mutta kiitos vielä teille mahtaville aktiivisille kävijöille.
Palaan pian taas :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)