31.1.2010

Vaipat valmiina ja remppa-alusta

Vaippojen ompelu on tylsää, siis supertylsää.
Vaan sellaista tekemistä olen lähipäivinä kaivannutkin,
"aivot narikkaan, en ajattele mitään"
ja ompelukone on hurissut viime yönä ja tänä iltana.
Valmista tuli, nyt onkin taskuja tarpeeksi.





Yks Orava-Pul menossa uuteen kotiin,
muut näillänäkymin jäämässä neitille.
Pari taittoimua (tuo musta-valkoinen jutska)
hurautin myös, leikattuna ois useampi,
mut saumuri alkoi temppuileen ja kelloki jo paljon.




Pul-kankaan aplikointi pul-kankaalle tuotti hiukan vaikeuksia,
vasta 3:nen vaipan kohdalla (orava kuva)
löysin oikeat säädöt, että tuli nätti jälki,
lisäksi tarvi irtirevittävää tukikangasta ja ohkasempi neula.
no oppia ikä kaikki, ens kerralla viisaampi :)
Kuvien asettelu/laatu päin prinkkalaa, piti nopsaa
näpsiä kuvat ku akut oli ihan finitto.


Papalle (isälleni) tein syntymäpäivälahjaksi uuden
remppa-alustan. Vanha alusta, jonka olen vuosia sitten tehnyt
on jo aika ohkanen kovan käytön vuoksi.

Ja sainpas nämä kankaat pois jemmasta.
Pohjalla tuollainen muovimainen paksu kangas,
alunperin joku suojaessu, esim. matonpesussa.
päällä vettähylkivä ulkoilukangas,
väliin mm. vanha vauvanmakuupussi ja päiväpeittoa.




Paksuutta n.3cm. Olihan se vaikea ommella,
kun pohjakangas ei luistanut, päällykangas luisti senkin edestä.
Vanun paksuus ja työn suuruus hankaloitti myös,
mut selvisin :D.
No joo, nätimminki ois voinut ommella,
mut minun taidoilla, olen oikein tyytyväinen
ja lahjansaajakin tykkäs.


Ella ei ollut kuvausutuulella,
kun yritin ottaa tos iltapäiväst kuvaa tuo virkattu mekko päällä...



Ella onkin kipuillut ja kiukunnut tulevia hampaita.
Ylähampaat päättävät puhjeta yhtäaikaa,
kuulsivat jo tänään läpi,
joten jospa pienen kipuilu kohta helpottais!

29.1.2010

Orava tasku


Sainpas eilen illalla aloitettua vaippojen ompelua,
kun neiti kuumeilun (hampaita tulossa)
väsyttämänä nukahti ajoissa yöunille.

Tottakai se piti saada yks vaippa valmiiksikkin asti :D



Kaava on piirrety vanhasta ronja-vaipasta.
Lisäsäätötarran laitoin myös.

Kankaat Sampsukasta,
sisäkangas kotimainen kuivaliinaneulos.



27.1.2010

Kierrättäen uutta

Taas vaihteeksi kierrättäen vaatetta.
Vaatteen täytyy vain olla tosi hyvässä kunnossa
jotta kannattee alkaa työstämään uudeksi.
Esim. hyvän näköinen mutta kovalla kulutuksella ollut vaate
ei välttämättä enään kestä uudelleen ompelua ja saumat alkavat hajota nopsaan.



Kirppikseltä 130cm yöpuku, hintaan 50sent.
Legginssit on tehty kirppikseltä ostetusta uudesta trikoopalasta (45sent).
Resorit omasta kätköstä, aikanani huuto.netistä hankkinut.
Kaavat: tunika, ottobre 1/09 , legginssit: ottobre 3/09



Tämä tunikan kaava on kyllä minun lemppari,
saa muokkaamalla heposti hiukan muutettua mallia
ja kun laittaa tarpeeksi hihoihin pituutta,
niin menee puserona myöhemmin.


50sent löyty ihana prinsessa paita.
Tämäkin loistavassa kunnossa, tainut vain kutistua
pesussa ja jäänyt pitämättä. tosi kapea 128cm paidaksi.



Tunika tästäkin, meillä on nyt tunika/mekko villitys päällä :).
Pidan kaposuuden vuoksi, piti tehdä kaavasta poiketen paljon kapeampi,
tämä on siis ihan paitatunika, ei niinkään mekkotunika.
mutta tässäkin jatkoin hihoja, niin että menee sit paitana myöhemmin.
Legginssit xl-paidan hihoista. Aikanani itselleni kirppikseltä
ostanut, mut en osanut noin värikästä pitää (muistaakseni 1,50e).



Xl-paidasta oli vielä yksi hihaton tunika tulossa,
mutta onnistuin pilaamaan kauluksen kanttauksen,
purkauksen jälkeen meni hermo
ja päätin että ei ainakaan tähän saumaan tule siit tunikaa.


Sampsukan tilauskin saapui perille,
eilen illalla sain kankaat leikattua
ja nyt sit ois seuraavana operaatio vaipat.
Vaan taitaa mennä vk.lop. ompeleminen,
on tämä ja huom. päivä ohjelmaa täynnä.



26.1.2010

Nopeat Suklaamuffinssit


Tämä ohje on ihanan helppo ja nopeatekoinen,
ja haluan sen jakaa teidänkin kanssa :)
Ei tarvitse edes vatkainta kaivaa esille,
vaan ainekset sekoitetaan esim. puuhaarukalla.



(n.20kpl)
3 1/2dl (erikois)vehnäjauhoja
2dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl kermaa
2 kananmunaa
100g juoksevaa margariinia
1dl kahvia
3rkl kaakaojauhetta
100g suklaata rouheena

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen.
Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia,
sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20min.

Persustaikina lihavoidulla tesktillä, ohjettahan voi muokata mielensä
mukaan ja kahvi/kaakao/suklaan tilalla käyttää muutakin
esim marjoja, hedelmänpaloja, pähkinää.
Tai jos kaapista ei erikoisuuksia löydy, niin hyviä tulee
kun laittaa esim kahvia ja kaakaojauhetta
tais sitten desin appelsiinimehua :)

Kerman tilalla voi käyttää myös maitoa.
Ja vehnäjauhot voi olla ihan perus puolikarkeita vehnäjauhoja.



Oikeasta voista ja kermalla tehtynä tietysti tulee kaikista maukkaimpia.


Ohje löytyy MyllynParas ohjevihkosesta
"leivonnaisia nuorekkaaseen makuun".

24.1.2010

Tarpeellisia


Tänään on ollut kotipäivä, koko viikko ollaankin huideltu jossakin.
Samoiten ens viikko on täynnä ohjelmaa, joten
ompelukset voi jäädä hiukan vähemmälle...

Tätä kesto talouspaperia on pitänyt saumuroida lisää jo aikapäiviä sitten.
Muutama ollut testikäytös jo jonkunaikaa,
Tykätty on!
En muista mistä alunperin niksin luin, mutta
mm. nuppulinnan huushollista vasta luin
ja muistin tämänkin tekemättä jääneen työn :D



Lappuset on ommeltu kaksinkertaisena ja kierrätykankaasta,
kulutuksessa pehmeäksi kulunut paksumpaa puuvillaa.
(Sellanen vauvan ohut peittonen/riepu)
Laitoin roikkumaan keittiöön pieneen pussukkaan,
ihan siihen altaan viereen, helppo napata,
hiukan kostuttaa ja hyvin lähtee puurojäämät naamasta.
Pehmeyden vuoksi Ellastakin mukavampi tapa verrattuna normi talouspaperiin.

--------------------------------------------------

Ja ruokalappuja on ollut tekolistalla jo pitkään.
nyt sain vihdoin leikattua ja ommeltua,
kiitos la-kirpputorikierroksen uudesta pianosta
(kuva myöhemmin),
on Ella viihtynyt välillä itsekseen leikkien :)



Suurinosa kankaista kierrätyskankaita.
Jokaisessa kosteussuojana toinenpuoli suihkuverhoa
ja samoiten taskujen sisäpuolella.
Tällä tyylillä olen aikaisemmin ommellut
taskuttomia ruokalappuja,
Tulee ihanan ohkasia ja nopeasti kuivuvia.
Menee myös superpieneen tilaan jos mukaan tarvii.


Näistä kaikista uupuu vielä tarranauha, se kun oli loppunut.
Alemman kuvan ruokalaput on pidempiä kuin ekakuvassa.
Käytössä näkee kummat parempia.
Malli on piirretty ostetusta ruokalapusta.

--------------------------------------------------------

La:na houkuteltiin mummi kirpputorille.
Tarkoitus oli käydä muuallakin, mut kaikki
aika, se 5h meni palje-kirppiksellä.
Ja löytöjä tuli,
täs muutama:



Pianosta tuli ihan hitti!
Ella on pitkin päivää käynyt soittelemassa
ja itsekseen naureskellut :)




Heppa pääsi testaukseen kans ja oli mieluinen!
Edullinen ostos, vain 5e.
Penkkiosassa pientä halkeama railoa,
mut ei kyllä haittaa menoa!



Sain tuossa neidin päiväunien aikaan pari tunikaa leikattua,
eli ompeluksia tulossa taas jossainvälis kun ehdin.

Oikein kivaa alkavaa viikkoa vain kaikille!! :)

22.1.2010

Tunika, liivimekko, legginssejä



Viimeyönä tuli taas istuttua koneella.
(Tää ompelu on minulle terapiaa ,
oma juttu vaik välil vastustaakin)

oli kyllä vastusten ompeluksia,
monet monituiset kerrat tuli sanottua voihan piip.
Valmiiksi piti tietty tehdä, kesken jos oisin jättänyt,
olisivat kuitenkin jääneet lojumaan...

Lopputuloksiin olen kuitenkin tyytyväinen :)



Tunikan kans tuotti vaikeuksia kangas,
todella ohut trikoo. ihan kiva tuli, joskin helma
ja hihansuu käänteistä tein liian kaposet
ja meinasivat nyt käytössä kääntyillä,
toisaalta ei haittaa kun käänsin kuitenkin kaksinkerroin..



Vähän on vielä reilu, menee näin ensin mekkona :)

-----------------------------------------------




Ikeasta ostetusta kankaasta on liivimekko ollut
jo kauan leikattuna, nyt on valmiina.
Ihan takkuamatta ei tämänkään ompelu sujunut,
piti vain tehdä kaikki vaikeimman kautta
(olisinkohan ollut hiukan liian väsynyt).




Malli oli hiukan kiukku tuulella tänään
(useampaan otteeseen, hampaita tulossa)

---------------------------------------------



Tänään iltasella hurautin sitten legginssejä.
On tullut tehtyä kuviollisista kankaista mekkoja,
tunikoita, puseroita ja housutilanne ollut hiukan vaisu,
nyt ensihätään helpotusta :)



Niin supernopeita tehdä tällaiset legginssit.
(sivusaumaa ei ollenkaan).
Kaikki on tehty colitsista, seuraavaksi trikoosta,
jahka saan trikoota hankittua.

---------------------------------------------

Muutama kuva appelsiinin syönti tuokiosta




Päiväunien jäliltä hiukan hiukset pystyssä :D

-------------------------------------------------------

Ja näin meillä imuroitiin....


Ella oli lahkeessa roikkumassa
5 sekunnin välein kun yritin imuroida...
(normaalisti tyytyy konttailemaan perässä
ja vierest kattoo ku äiti huhkii)
Kietasin sit neidin kantoliinaan ristisidontaan lonkalle.
Johan viihty :D (onhan ollut viimes liinassa reilu kk sitten)
Tietty imuroinnista tuli sellainen pikaimurointi,
ei tuollaisen reilun 12kg heiluvan
ja hihkuvan kaverin kans paljoa kyykitä sohvien alle.

Ja meinaspa pikkuapuri suuttua, kun äiti laitto imurin kiinni ja pois XD.

21.1.2010

Tunika ja vaippoja

Eilen illalla valmistui lyhythihainen tunika.
Minä niin tykkään tästä nanson trikoosta,
hieman paksumpaa trikoota, mutta
silti niin ihanan pehmeää :)
Vielä ihan nafti pala jäi johonki pikku ompelukseen.
Kaava jostain ottobre lehdstä,
mutta olen sitä muokannut.




Piti pakkasta uhmata ja käytiin mll:n perhekahvilassa.
No olenkin perhekahvilan vastaava,
joten sää kuin sää, niin paikalla ollaan :)



Alma tytölle meni "tilauksesta" sisätäyttö vaippoja.
(Olleet jo muutama päivä sit valmiita,
paketin pitäs tänään olla perillä).
Kierrätyskankaista, M-kokoa lisäsäätötarroilla.
Ja tottakai pirteitä kuoseja,
jotta vaipanvaihtokin hymyilyttäis :D.





Tarkoitukselal toinen kangas aina joustamaton,
jotta vaipassa säilyisi "ryhti" useiden pesujen
ja mahdollisesti useiden käyttäjienkin jälkeen.


Almalle ostivat myös ison kasan Ellalle pieneksi jääneitä taskuja.
Tein sitten extrana muutaman kestoliivinsuojan...
Samaa kuosia ku pikkuselle..


Kuviokankaan alla pul-kangas, 2 kerrosta frotteeta
ja ihoa vasten kuivaliinakangas.
(Samanlailal tein aikoini itselleni ja tykkäsin kovasti,
ei tule läpi ja ei tunnu märältä ku toi kuivaliinakangas).


Vielä tein vaippapussin.

Päällikangas uutta, kirppislöytö ja kosteudensulkijana
kierrättäen suihkuverhoa (hyväkuntoista sellaista).

20.1.2010

Lisää kirpppilöytöjä

Pikapostaus jälleen kerran...

Meillä piti olla kyläily+kirppis päivä tänään,
mut kaveri ei ollutkan kotosalla,
niin käytiin sitten vain kirppiksellä.

Huomasin että meillä menee suoraan linja-auto alppis store kirpputorille,
jossa en olekkaan kuin muutaman kerran käynyt.
Joskin matka kesti melkein tunnin, joten ei varmaan useasti tule käytyä,
Ella kun ei älyttömästi noist bussimatkoista välitä.
Ekaks kyllä näytti että ei siel mitään meille ole,
mut löysin kuitenkin muutaman ihanan jutun :)




Jahas, neitillä pottunen naama :D
Motivaatiopalloja (4kpl) 2,50e, Ellaa kiinnostaa kamalasti pallot
ja näis on kivoja väännettäviä ja naksuvia osia.



Kevääksi tai ens syksyksi, riippuen miten neiti nyt kasvaa,
86cm kevyttoppapuku 3,50e.
(kauppa/kirppis reissuille kätevä 2-0s puku)



Salama vaalensi, ruskeat vaatteet on tummemman ruskeat luonnos.
Slipoveri 50sent ja housut 75sent.
Lakana 50sent, uusiokäyttöön, ehkä hiippahuppunen takki?!


Poikettiin myös ekakertaa Aarrearkku kirpputorilla Alppilassa
ja oli kyllä positiivinen yllätys.
Siistit pöydät ja kivasti tavaraa.


Sieltä tarttui mukaan Kuoman toppakengät kokoa 21 2e,
jarrusukat 10sent, name it paita 50sent, 80luvult kirja 20sent,
villahoiusut 50sent, vaal.pun. collegekangas 20sent.

Meillä loppu hiukan aika kesken, kun ei alunperin oltu suunniteltu
käydä kuin alppisstoressa, joten pikakierros, saatto jäädä hyviä löytöjä sinne.
Mut jokutoinenkerta pitää käydä uudestaan :)

19.1.2010

Peikkomekko ja kirppislöytöjä

Peikkojoustis tuli jo joulukuussa hankittua
ja sitä tulikin käytettyä jo näihin mekkoihin aiemmin.


Täs ihastellaan tädin hiuksia :D.
Hiukan on reilu vielä mekko, kokoa 80cm.

Harvoin raskin tilata/ostaa hintavia kankaita
(mielestäni yli 15e/m on hintava
näin hoitovapaalla olevalle yh:lle).

Tämä peikkojoustis vain on niin ihanaa että sitä piti saada :).
Enkä halunnut tehdä mitään erikoisuuksia,
milestäni kankaan hienous riittää.
Ostettu Lasten metsolasta täältä Oulusta,
Mekon yläosassa alavarana/vuorena käytetty kangas
eurokankaasta.


______________________________________________



Ja Kontissa piipahdettiin kyläilyreissulta tullessa.
Sieltähän löyty vaik ja mitä,
mm. tähän minuun budjettiin sopivan hintaisia kankaita.



Kankaita tulee sitten vilahtelemaan ompeluksissa.
Peruslipastokin löytyi, meillä kun meinaa olla säilytystilan puute.
Muitakin erinlaisia säilytyskoreja tuli ostettua, sekä uusi pyykkikori.
Ja isohkoja nappeja löytyi useampi :).

Pussukoita

Tällainen pikapostaus,
joten kuvia ei ole erikoisemmin muokattu.

Kaava otettu
Ihanaakin ihanammasta kirjasta
Tildan talossa, ompelua ja askartelu
(Tone Finnanger)
.
(Ohjeesta poiketen en laittanut väliin liimavanua)
Kirja on lainassa kirjastosta,
mutta tämä on saatava itsellekkin.



Isommat pussit on 14cm korkeita ja 22cm leveitä.



Pienemmät pussit 11cm korkeita ja 16cm leveitä.



Tämä seur. yksilö joutaisi uuteen kotiin :)



Pienempi malli, korkeus 11cm
leveys 16cm ja pohjan leveys 5cm.



Jos (meikki)pussukkaa olet vailla,
laita postia
tikbumsa@hotmail.com

hinta 6e/sis. postit

18.1.2010

Arvonta suoritettu!

Arvonta on suoritettu.

Virallinen valvojakin oli :).
Onnettarena toimi hyvä ystäväni ja
arvonta suoritettiin perinteisesti lapuilla.



Onnetar suosi pussukalla
Jennyä.



Ja unimaski lähtee
Hannalle.

Onnea voittajille!!


Jottei postauksest ihan tylsä tule, niin laitetaan täst piposta kuva.
Siskoni sen Ellalle joulunaikaan kutoi ja kovassa käytössä on.
Tuo ohut heijastinnnauha on niin kätevä!!



17.1.2010

Lapaset, pipo ja jotain kudottua

Siskon pojalle tein hanskat synttärilahjaksi.
Päällinen fleeceä, vuorena trikoo
sekä väliin ommeltu kämmenien kohdalle pul-kangasta,
joten pitävät jonkunverran kosteuttakin poissa.

Heijastinnauhaa koristeena, näkyy pimeälläkin.





Pitkästäaikaa itsellenikin jotain :)
Minulla on aina niitä tylsiä peruspipoja,
joten ajatteli hiukan erinlaisen tehdä nyt.
Ihan yksinkertainen fleece, mut hyvin tarkeni
ainakin näin -4 asteen pakkasella.
Kanttasin joustokanttinauhalla.
Oli supernopea tehdä.

Ja yksinkertaisesta myös hanskat,
näin pakkasilla tarvii sormikkaat vielä alle.
Nuo rusetit on heijastimet :)
Näissäkin joustokanttinauha reunassa.





Neulottua ja virkattua.



Minulla ei ole taitoa, eikä aikaa ja kärsivällisyyttä
opetella neulomista ja virkkaamista,
toivottavasti joskus kuitenkin pääsen noiden
lankojenkin ihmeelliseen maailmaan kunnolla käsiksi.

Aina kun jotain kudottua tarvitsemme,
pyydän mummia tekemään,
iso kiitos kuuluu seuraavista siis hänelle <3!





Tästä virkatusta mekosta uupuu vielä napit.
Kaikki ovat kyllä päällä semipaljon ihanemman näköisiä,
kuvia tulee jossainvälis näkymään :)

Hox! Vielä hetki aikaa osallistua arvontaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...