27.11.2009

Kontti, oikea aarrekauppa

Näinhän se Suomen punaisen ristin Kontti-kirpputorin mainos menee, että oikea aarrekauppa, yhdyn tähän kyseiseen lauseeseen taas tämän päivän perusteella :D.

Ensinnäkin kontissa on kiva käydä, koska tarvikkeet ja vaatteet on laitettu esille aiheryhmittäin. No tietysti esim. vaatteita löytyy monesti halvemmalla itsepalvelukirpputoreilta, mutta kontissa on helppo käydä katsomassa jos tarvitsee jotain tiettyä.

Kankaita lähdin etsimään ja niitä myös löysin (taas kerran, välillä kangasvalikoimasta ei löydy paljoa, mut toisinaan lähtee mukaan sitten useampikin kangas).



Vetoketjut kontissa on 50 senttiä kappale, löytyi kaksi täysin uutta vetoketjua, toiselle onkin jo käyttö valmiiksi mietitty, toinen jää "jemmaan" odottamaan.

Kaikki ylläolevat kankaat ovat 150cm leveitä, uusia kankaita.
Vihreä trikoo, 2m pala 1e.
Raita trikoo reilu metri 1e.
Vaalean vihreä asustekangas. Jokin sekoite, hieman farkkukankaan tyyppistä, ohuempaa, mut jämäkkää ja hiukan joustavaa (liivimekon olen ainakin tekemäs ko. kankaasta) 1,5m 1,80e.
Eli ei pahan hintaisia :D.



Lisäksi ostin kaksi pussillista kankaita. Pussessa luki että trikoo-tilkkuja.
Nämä ihanuudet sieltä löytyi, seassa oli paljon lapsiaiheisia tilkkuja, mm. prinsessaa, babar, kissoja, bandakuviota... Etualalla olevat kankaat on pieniä tilkkuja, esim. tehosteeksi, koristeeksi, nukenvaatteisiin. Takana olevat kankaat on isompia tilkkuja, joista jokaisesta tulee koonsa puolesta joku vaatekappale. Nämä kaksi pussillista (1,50+2) yhteensä 3,50e.

1 kommentti:

  1. Hieman oon kade kyllä sun löydöille:D. Mä pääsen huomenna korkkaamaan koneen kunnolla kun postipate toi tarvikkeita.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...