6.12.2009

Kissahattu ja hanskat sekä nukenvaatteita

Tämä hattu ja hanskat on olleet kauan ompelemista vaille,
nyt ajattelin ommella alta pois,
että voin keskittyä joululahjojen tekoon.

Kiitos minimimmin mamma kaavasta!
Kaavaa jouduin isontamaan neidilleni sopivaksi.
Alunperin kaava oli sellainen että kiinnitys olisi tullut nepparilla leuan alle,
mutta en pidentänyt tarpeeksi liparekkeita ja eivät yltäneet :(.
Keksin sitten ommella narun, jotta lakki pysyy päässä.

Lakki on kaksinkertainen ja korvien kohdalla 3 kerrosta kangasta.
Lapasissa välissä levyvanu ja vuorena trikoota.

Jaa tää yökuvaaminen+ huono kamera, lakki ja lapaset on siis samanväriset,
Tässä kuvassa lapasten väri on lähinnä sitä todellista väriä.



Ja lisää nukenvaatteita. Piirtelin tuossa muutaman kaavan lisää
ja hurautin mallinukelleni, jotta näkee oliko sinnepäinkään,
aika hyvin, muutama muutos ja hyvät on.
Eli jos pukinkonttiin tekis nukeille (eri kankaista kuin postaamani) puseron, potkuhousut, liivimekon, ulkohaalarin, lakin ja pari kestovaippaa. Eiköhän noist ihan kiva paketti synny :).

1 kommentti:

  1. Kivan näköinen lakki! Narut leuan alla voi olla ihan hyvä idea, meillä kun myssy oli jäämässä pieneksi, niin leuan alta jäi ihoa neppien väliin ja iso itkuhan siitä tuli :(

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...