Välil perusjuttuja.
Olen itse aloittanut koulun ja tyttö päivähoidon,
monelle ihan tuttua,
mutta meille opetteleminen, 3v kotona olon jälkeen.
Neiti on aloittanut hienosti päiväkodissa, onni oli saada pieneen ryhmään :)
Koulukin vaikuttaa oikein mukavalta ja
vaatetuasalan artesaanin opintoja aloittelen.
blogi saattaa jatkaa hitaampaa tahtia hetken aikaa.
Tai sit ei, katsotaan miten voimavarat riittää :D
Itselle muutama perustoppi, menee lämpimäl näin ja sit myös pitkähihaisen alla.
Tääl on kyl viime pv ollut ihan syysilmoja, kylymä siis.
Harmaa taikametsä, Käpynen verkkokaupasta.
Ihanan napakka mut venyvä ja hyvin palautuva trikoo, ihanteellinen siis myös
aikuisten vaatteeseen. Materiaalikustannukset (koko L/XL) n.16e
Kaava kaikkiin toppeihin piirretty ostosesta vaatteesta.
Fb ompeluelämää ryhmäs oli puhetta materiaalikustannuksista.
Minäkin koitan jatkos laskeskella hiukan materiaalikustannuksia.
Ei aina ole edullista ommella, mut painotan sitä
että omatekemien laatu ja kestävyys on verrattavissa kalliimpiin merkkituotteisiin,
ellei jopa parempia :).
Kestää siis pesusta toiseen menemättä miksikään.
Ihana Satumetsä trikoo myös käpysestä (näytti olevan jo loppu).
Tää oli 2-laatua joten halvempi, mut en minä mitään erikoista vikaa löytänyt :D
Tämä kans napakaa, mut hyvin joustavaa trikoota.
Materiaalikustannukset (L/XL) n.14e
Sandaalitrikoo saksan kimppatilauksesta,
materiaalikustannukset n.8e.
Siin ne omat kalliimmat ompelukset,
sit tytölle housuja koossa 104/110cm
Joustofrotee-housut, nämä kierrätetty kylpytakista (kirppikseltä 1,90e).
Materiaalikustannukset resorien kanssa n.3e, mutta joustista jäi viel vähän :)
Musta Velour kierrätetty aamutakista (kirppis 0,5e)
Taskut tilkuista. materiaalikustannukset jää alle 0,50e koska kangasta jäi vielä reilusti.
Lilat joustofrotee housut. kankaat olen vaihtanut, mut jos oisin osatnut,
niin materiaalikustannukset n. 9e
Tytön toiveesta maasturikangasta taskuihin :)
Näist tuli hiukan reilut.
Ja pehmolelu vaihtareihin mahtuis viel innokkaita :)
Eli kunhan omaat käsityöpainotteisen blogin jota päivität väh.
2 krt/kk voit osallistua.
Ilmoittautuminen päättyy huomenna ja pehmolelua on aikaa tehdä 3vk.
Kivoja ompeluksia! Kankaat on tosiaan niin kalliita, että monesti vaatteen hinta nousee ihan pilviin, varsinkin mitä isommalle tekee. Meillä kolme vanhinta lasta saavat todella harvoin minun tekemiä vaatteita. Sääli!
VastaaPoistaKierrätetyt ovatkin sitten edullisia ja niistä se hyvä mieli vasta tuleekin, mutta usein niistäkin saa vain pienille...
Kiitos :)
PoistaMä teen usein kirppiksiltä myös kangas löytyöjä, silloin raskii tehdä enemmänkin itselle :)
Ompas kivoja ompeluksia! :) Noi topit varsinkin, onnistuneen näköisiä ja sopii sinulle! :)
VastaaPoistaMinäkin oon monesti vastannut kun ihmiset kysyy että säästääkö ommellessa että eipä juuri. Ei varsinkaan tollasissa 80-86 cm vaatteissa mitä sais henkkamaukasta 4-5e. Mutta laatu on jotain ihan muuta! Ja minä oon aatellut sen myös niin,että ompelu on mun harrastus, lisäksi lapsi tarvitsee vaatteita, niin kumpaankin menis jokatapauksessa rahaa. Nyt kun ompelen lapseni vaatteet itse, niihin ei mene erikseen rahaa, ja samalla ompelu on harrastukseni, joten siihen ei mene erikseen rahaa, joten kyllä siinä myös siinä mielessä saattaa vähän säästää :)
Kiitos :)
PoistaJuu ehdottomasti harrastus ja oma terapia on se pääasia tässä! :D
Oi miten ihana se harmaa toppi! Minua hirvittä se hinnan laskeminen omatekoisille, vaikka materiaalikustannukset pysyisivät kurissa niin omalle työlle ei osaa arvoa antaa;) Joskus kirppareilla ja Lindexin alerekissa kaupassa kyllä tule paha olo, niin halpoja/kivoja vaatteita pilkkahinnalla;)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMinulla ei tule paha olo, ylpeänä kannan sen mitä teen :). jotenkin itselle ompelu oli aluksi tosi haastavaa mut nyt kun osaa tehdä itselle istuvaa, niin ei tollasia alelaareista löydä. Ja lapsellekki on kiva saada yksilöllistä. Että ei muuta ala sinäkin vain arvostamaan omia töitäsi :)
Hienoja ompeluksia, erityisesti nuo omat toppisi! Minulla ei ole rohkeutta laskea materiaalikustannuksia, pistän aina oman käsillätekemisterapiani piikkiin, kun on niin tervehdyttävää tehdä jotain, minkä lopputuloksen näkee ja tuntee (teen siis työkseni varsin abstraktia hommaa, jossa kättensä jälkeä ei koskaan näe).
VastaaPoistaHauskaa koulua ja päiväkotia teille! Tuon ikäiselle on varmaan jo kiva päästä leikkimään rauhassa pitkän aikaa ikäistensä kanssa (meillä ainakin välillä jo kysytään, että koska pääsee päiväkotiin - ja ikää siis vähän vajaa 3). Hienoa, että on löytynyt mukava päiväkoti!
Kiitos :)
PoistaKylhän se välil kauhistuttanee kun noit materiaali kustannuksia laskee :D. mut jos hamstrailu pysyis sit paremmin kurissa?! toisaalta mä en osta enää kaupast vaatetta (paitsi omat alusvaatteet). ulkopuvutki löytynyt käytettynä :)
Tyttö tykkää kovasti juurikin siit ku on paljon leikkikavareita ja hoitajiltaki riittää huomiota.
Minultakin on joskus kyselty, tai oikeastaan todettu, että "no säästäähän siinä kun itse tekee", johon olen joutunut korjaamaan, että eipä kyllä säästä nykyhinnoilla. Kankaat on kalliimpia kuin koskaan aikaisemmin, ja siihen alkaa jo tottua, että kaikki kuositrikoot sun muut on n. 23-25e/metri. Hullua. Mutta itse tehden saa omanlaisiaan, sellaisia kuin lapset ja itse toivoo ja sellaisia, ettei sekoitu toisten vaatteisiin päiväkodissa (tosin meillä ei oo kukaan lapsista hoidossa, mut silti, voihan silläkin perustella).. ;D
VastaaPoistaTääl tulee kans monella se kommentti että siinhän säästää ku ompelee itse :D. Ei säästä jos normihinnal tarvikkeet hankkii, onneks on kirppiksiä joten sil saa välil vähän tasapainotettua :D
PoistaAi niin, ja onnea tulevalle kollegalle koulun aloituksen johdosta! Tosin olen pukuompelija, mutta samoja töitähän ne tekee.. ;)
VastaaPoistaVaatetusompelija on sit virallinen nimike täs koulutukses :). en tiedä vastaako samaa minkä sinäkin käynyt, kun noi nimikkeet on hiukan muuttuneet (taas kerran). Eli tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto.
PoistaTää puhuu taas mitä sattuun, eli artesaani on tutkintonimike jos oikein ymmärsin :)
PoistaIhania ompeluksia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHurja määrä ihania ompeluksia jälleen!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaLukijalta onnea opintoihin!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHeippa! Kiva kuulla uusista opinnoista! Pikisaaressako aloitit? Ja aloititko siis artesaani vai vaatetusompelupuolella? Itse tosiaan valmistuin vuosi sitten Pikisaaresta ja pidin paikasta/koulusta ihan mahdottomasti! :) Ei muuta kuin intoa opintoihin, vaikka alussa ne perusjutut saattavatkin puuduttaa paljon ommellutta! :)
VastaaPoistaPikisaaressa aloitin juu. ja näytti tutkintonimike olevan artesaani. nää on vähän sekavia viel meikäläiselle nää nimikkeet :D
PoistaOnnea opintoihin! Täällä myös eräs pikisaaressa juuri aloittanut melkein valmis vaatetus-alan artesaani. Mulla vaihtui vain nyt kankaat puuksi :) eli puupuolella opiskelen.
VastaaPoistahuomaa muutes, et oot laihtunnu! noi on ihania toppeja ja hyvä taskuvalinta työllä! :)
VastaaPoista