9.12.2012

Seulan valoitus ja seulakankaan laitto kehyksiin.


Eli sit se lupaamani seulan valoitus postaus.
Kankaanpainannan ja seulalla painamisen postauksen
löydät TÄÄLTÄ.

Valoittamisen tarvikkeita tarvitset
Rasvanpoistoaine
Valoitusemulssio
(250g kalvottaa 7-8 2koon seulaa minun laskelmien mukaan)
Kalvotuskouru
Valoituslamppu
Lasilevy

Valoittamiseen tarvitset kuvan joka on piirretty tai tulostettu kalvolle.
Muste pitää olla peittävä ja ei saa kuultaa läpi. esimerkiksi printatessa
yleensä tarvitsee kaksi tai kolme kalvoa päällekkäin.
Kalvot voi yhdistää läpinäkyvällä teipillä.


Koska minä en ole löytänyt vielä printattavaa kalvoa
(ne kaupas missä käynyt ei ole ollut tai loppunut)
olen piirtänyt käsin kalvolle, tai sellaiselle
pöytäliina suojamuoville :D 
(käy hyvin valoituskalvoksi, seulakalvoksi sabluunana ei käy,
 koska käpristyy pestessä).
Tussin pitää olla peittävää ja yleensä tarvitsee 2-3 kerrosta, jotta
on tarpeeksi peittävä.

Ensimmäiseksi seulaan tehdään rasvanpoisto.
Seula kostutetaan, siihen levitetään sit pehmeällä sienellä
rasvanpoistoaine, annetaan vaikuttaa 5min.
Sen jälkeen huuhdellaan hyvin ja seulan annetaan kuivua.
Rasvanpoiston jälkeen pyritään siihen että ei koskettais enään
seulakankaaseen sen kuivuttua.



Seulan kuivuttua levitetään valoitusemulssio, eli
seula ns. kalvotetaan.
Siihen käytetään kalvotuskourua.
Kalvotuskouruun kaadetaan valoitusemulssiota.


Tämä seuraava ohje löytyy myös emotuotannon ohjeesta.
 Valotusemulsion levitys

- Huom! EMO-VALOTUSEMULSIO:lla työskenneltäessä ei tarvita
pimiötä vaan tavallinen huonevalaistus sopii.
- Seulaa pidetään toisella kädellä pystyssä, hiukan
kallistettuna ja valotusemulsiota levitetään
tasainen ohut kerros molemmille puolille. (Tiheys
28s/cm kalvotus toiselle puolelle ensimmäisen
puolen kuivuttua.
- Kaada valotusemulsiota kouruun ja vedä
tasaisesti alhaalta ylöspäin 1 ohut kerros.
Tarvittaessa toista kalvotus.
- Tasoita mahdolliset valumat ja
päällekkäissaumat heti.


 hox! kalvotuskouruja on saatavina seulan levyisinä. tässä käytän kapeampaa kourua,
koska edelliset seulat olivat kapeampia enkä viitsinyt yhden seulan takia sotkea toista kourua.

Tämä tietty vaatii hieman totuttelua että saa tasaisen ja 
ohuehkon kerroksen, mut hyvin noi valoitukset ja seulat on toiminut vaik
ensimmäisissä minulla oli ryppyjä ja muita epätäydelllisyyksiä :D

,
 Seula laitetaan pimeään kuivumaan, seula vaakatasossa.


Valoitusemulssion kuivuttua asetetaan seula tason ja  mustan kankaan päälle,
 seulan kokoisen tason saa esim. kätevästi sanomalehdistä.
Seulan päälle laitetaan kalvo missä valoitettava kuva,
Hox! valoituksessa seula on nurinpäin, joten esim. tekstejä valoittaessa
pitää ottaa huomioon käänteisyys. 
Kalvon päälle asetetaan vielä lasilevy.


Sitten valoittamaan :)
Siihen tarvitset uv-lampun.
Kertaostona tietty aika hintava, mutta toisaalta pitkäikäinen. 
Ja ainakin minulla tulee varmasti käytettyä paljon :D

- Valotusaika riippuu valolähteen voimakkuudesta,
valotusetäisyydestä, seulakankaasta, käytetystä valotusemulsiosta ja
emulsiokerrosten määrästä ja paksuudesta.
Seulan ja lampun etäisyys 30-45cm
minulla on ollut etäisyys 35cm ja valoitusaika 7min, tähän mennessä kaikki
valoitukset onnistuneet.



Valoituksen jälkeen seula aukipestään.
Ekaks kostutetaan seula ja annetaan liota pari minuuttia.
Sitten aukipestään painesuihkulla.
Tässä on ihan ehdoton paine, emotuotannon painepistooli on hyvä,
saa kätevästi vaihdettua esim. suihkun päähän. kuten minä teen.

Eli ne kohdat mitkä oli kalvolla mustalla eivät kiinnity seulaan ja
näin saadaan seulaan painokuvio.
Itsetehdyssä seulassa reunat sitten teipataan, valmis seuloissa
ei tarvitse jos emulssio yltää ihan reunoille asti.


Ja sit painamaan :)


Ja tässävälissä muitutetaan taas että Emotuotanto on luvannut
yli 50e ostokset toimituskuluitta 18.12.2012 asti,
kun mainitset tilauksen yhteydessä 
Tikbumsan blogin tarjous, tilaus postikuluitta.



Sit vielä toi seulan rakentaminen.
Eli tarvitset puukehikon ja seulakangasta
sekä niittipyssyn.

 mun kehikko on rakennettu vanhasta kehyksestä :D,
näkyy noit ylimääräsiä niittejä...


Mä otan aina hiuka reilun palan kangasta, ei säästeliästä,
mut pingottaminen paljon helpompaa.

Ekaks niitataan joka sivun keskikohtaan kangas kiinni, sillai kevyesti venyttäen.


 Sit keskeltä reunoille päin venyttäen, yks reuna kerrallaan.
Eka vastakkaiset reunat.
 täs vaiheessa kangasta 
venytetään kohtuueella, sillai napakasti, 
mut ei tarvitse hampaat irvessä repiä.
Kolmatta sivua niitatessa voi jo vähän napakammin venyttää ja
viimeinen sivu kun niitataan niin sit kiristetään niin että kankaasta tulee napakka.
(tajuskohan täst kukaan mitään?! :D)

Mut tuos järjestykses ku tekee että
 ensin joka sivusta keskeltä kiinni
jonka jälkeen nurkkaa kohti nitoen
 ja kangasta hiukan
venyttäen,
 niin saa napakan seulan.


 sit leikataan ylimääräiset kangassuikut pois, jos kangasta on ollut tällai
reilusti kuten minulla.
Tietty kankaan voi niitata myös sivuille kiinni, mut ei pohjaan, pohjan pitää
olla tasainen ja kankaan ylettää reunojen yli.


 Sitte teipataan seulan reunat.
Ihan pakkausteippi parasta, mä en löytäny rullaa joten kokeilin maalarinteippiä.
toimii muuten mut lähtee sit seulaa pestessä pois....

Mut ideana siis se että toisiin päätyihin tulee hiukan leveämmät teippaukset,
jotta painaessa on tilaa mis väri voi olla kun seulaa liikutetaan eri kohtiin.

Hyvä on teipata koko reunat ja nurkatkin, niin suojaa sit puuosien värjäytymisen ja 
värin leviämisen muualle.
Tärkeintä kuitenkin on että pohja ja pohjan ulkoreunat on teipattu hyvin! 
niin että teippi menee pohjasta sivulle asti. Ettei väri
pääse reunoilta leviämään.




2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Olen kyllä valottanut seuloja ja opettajana myös opettanut oppilailleni, kuinka se tehdään, mutta edelleen tuo kalvostusvaihe tuntuu hankalalta. Tätä ohjetta voin laittaa myös valinnaistekstiilin tytöt lukemaan, sillä se on ihan ensikertalaisellekin sopiva ohjeistus!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, tervetuloa toistekkin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...